Proteiinisorbetti, oh how I love thee!

Oon jo pitkään halunnut tehdä kaksi asiaa: 1) karsia viljojen määrän ruokavaliossa minimiin sekä 2) vähentää rahkan määrää päivittäisessä käytössäni. Käytännössä homma on aina kaatunut siihen, etten ole oikein keksinyt mitään nopeaa ja itselleni maistuvaa proteiinipitoista välipalaa joka ei liity rahkaan tai kananmunalla ja leikkeleillä kuorrutettuun ruisleipään.

Onnekseni bongasin Kukka Laakson blogista asiaa proteiinisorbeteista. Kyseistä blogia lainatakseni “kyseessä on tavallaan smoothien ja rahka-aterian välimuoto, mutta gluteeniton, maidoton, terveellinen ja erikoisen hyvänmakuinen“.

24022014-1

Olen ehtinyt vasta muutamia eri makuja testailemaan, mutta rakkaus proteiinisorbetteihin on jo syttynyt! Oma tämän hetkinen suosikkini saadaan aikaiseksi seuraavanlaisella kaavalla:

  • n. 100g jäisiä mustikoita
  • n. 20g minttusuklaa heraproteiinia
  • n. 1/4 avokadoa
  • hieman vettä ja/tai jääpaloja

(Päälle heittelin kuvatessa kookoshiutaleita ihan vaan näön vuoksi. Vaikka kyllä ne hyvältä maistuikin.) Todella yksinkertainen setti kyseessä siis! Proteiinisorbettiin voisi toki lisäillä vaikka superfoodeja tai makeutusta, mutta haluan nyt aluksi testailla erilaiset pohjat ja lähteä sitten rakentamaan hommaa eteenpäin.