Very often a change of self is needed more than a change of scene

Otsikossa tiivistyy aika pitkälti se, mitä olen tässä kuluneen kuukauden aikana pohtinut. Viimeiset pari vuotta mulla on ollut jatkuvasti tietynlainen stressi takaraivossa. Oon miettinyt suuntaani elämässä ja ehkä eniten sitä, että pian täytyisi ryhtyä toteuttamaan sitä ainoaa selkeää haavetta joka mulla on moniin vuosiin ollut: hetkellinen muutto ulkomaille.

Ainoa vaan, että mulla ei ole ollut minkäänlaista käsitystä a) siitä minne haluan mennä b) siitä mitä haluan ko. lokaatiossa tehdä. Eli käytännössä ei minkäänlaista suunnitelmaa, johon tarttua ja jota lähteä konkreettisesti työstämään eteenpäin. Yritäpä siinä sitten laatia matkasuunnitelmaa, saati saada avomiestä innostumaan tästä epämääräisestä ideasta…

Ainakaan toivottavasti. #monday #quote #life

A photo posted by Miia (@trisu) on

Viimeiset pari vuotta oon siis ollut jonkinlaisessa limbossa. Joululomalla sain onneks vähän aikaa ja etäisyyttä kaikkeen, ja tajusin yhtäkkiä varsin selkeästi, että oon onnistunut putoamaan 30v kriisin syövereihin. Kesällä tulee täyteen tuo maaginen luku, jota ennen olin kai omassa mielessäni kuvitellut tehneeni jotain enemmän. Päässeeni jotenkin pidemmälle. En tiedä. No, odotukset JOSTAIN suuresta nimettömästä, jonka olisi pitänyt tapahtua ennenkuin se 30v tulee täyteen. Ah tätä länsimaisen ihmisen ahdinkoa. ;)

Juteltuani tästä rakkaan (ja itseäni huomattavasti fiksumman) avomiehen kanssa, päätin antaa itselleni välivuoden matkahaaveilusta ja keskittyä pitkästä aikaa siihen, että opettelen nauttimaan nykyhetkestä. Koska tässä kaikessa “shoulda woulda coulda” -stressissäni oon unohtanut elää ja iloita niistä pienistä hetkistä, joita jokainen päivä on täynnä.

Tästä tulee myös varmasti monin tavoin muutoksen vuosi. Töissä tapahtuu kaikenlaisia uudistuksia joiden vuoksi joudun vakavasti miettimään itsekin, mitä oikeasti haluan tehdä ja kuinka päiväni käyttää. Mutta tätä en aio alkaa stressaamaan, vaan otan ennemminkin rauhallisena tutkimusmatkana itseeni. Annan itselleni ja ajatuksilleni aikaa. Enkä toisaalta kuitenkaan anna sitä aikaa niille ajatuksille liikaa, koska ylianalysointi ei johda mihinkään. En halua enää haaskata yhtäkään vuotta sumussa – välillä voi vaan olla.

Tämän vuoden aikana haluun myös keskittyä entistä enemmän hyvinvointiini, niin henkiseen kuin fyysiseen. En tiedä miksi, mutta mulla on kutina että tästä tulee hyvä vuosi. Aion tehdä siitä sellaisen. Ja tämä olkoon uudenvuoden lupaukseni itselleni. Just breathe.

Proteiinisorbetti, oh how I love thee!

Oon jo pitkään halunnut tehdä kaksi asiaa: 1) karsia viljojen määrän ruokavaliossa minimiin sekä 2) vähentää rahkan määrää päivittäisessä käytössäni. Käytännössä homma on aina kaatunut siihen, etten ole oikein keksinyt mitään nopeaa ja itselleni maistuvaa proteiinipitoista välipalaa joka ei liity rahkaan tai kananmunalla ja leikkeleillä kuorrutettuun ruisleipään.

Onnekseni bongasin Kukka Laakson blogista asiaa proteiinisorbeteista. Kyseistä blogia lainatakseni “kyseessä on tavallaan smoothien ja rahka-aterian välimuoto, mutta gluteeniton, maidoton, terveellinen ja erikoisen hyvänmakuinen“.

24022014-1

Olen ehtinyt vasta muutamia eri makuja testailemaan, mutta rakkaus proteiinisorbetteihin on jo syttynyt! Oma tämän hetkinen suosikkini saadaan aikaiseksi seuraavanlaisella kaavalla:

  • n. 100g jäisiä mustikoita
  • n. 20g minttusuklaa heraproteiinia
  • n. 1/4 avokadoa
  • hieman vettä ja/tai jääpaloja

(Päälle heittelin kuvatessa kookoshiutaleita ihan vaan näön vuoksi. Vaikka kyllä ne hyvältä maistuikin.) Todella yksinkertainen setti kyseessä siis! Proteiinisorbettiin voisi toki lisäillä vaikka superfoodeja tai makeutusta, mutta haluan nyt aluksi testailla erilaiset pohjat ja lähteä sitten rakentamaan hommaa eteenpäin.

Never wanted to be a ballerina

Okei. Lista asioista joita enemmän kuin mielelläni olisin vältellyt tekemästä esimerkiksi koskaan elämäni aikana:

1. Lasimurskan syöminen
2. Tikkujen työntely kynsien alle
3. Balettitunnille osallistuminen

Koska pelot täytyy kohdata ja kaksi ensinnä mainituista vaikuttaa kohtalaisen itsetuhoisilta ideoilta, löysin itseni eilen tilanteesta jossa olin aikeissa toteuttaa kohdan kolme.

Erään erittäin onnistuneen (tai epäonnistuneen – miten asiaa nyt haluaakaan katsoa) viinittelyillan saldona käteen jäi lupaus lähteä kaverin kanssa aikuisbaletin alkeistunnille. Mun notkeus ja liikkuvuus on tasoa 90-vuotias selkäongelmainen vanhus, eli lähtökohdat ballerinaksi olivat just eikä melkein mahtavat…

ballerina

Lupaus on kuitenkin lupaus, ja koska ensi viikolla joka tapauksessa olen menossa hyvästelemään viimeisetkin omanarvontunnon rippeet ihan muissa tunnelmissa, ei lopulta ollut paljoa menetettävää. Yllä (lavastettua) kuvamateriaalia eiliseltä siis.

Ja nyt se yllättävä osuus: baletti oli huomattavasti hauskempaa ja paljon, paljon vaikeampaa kuin mitä etukäteen osasin odottaa! Konkretisoitui varsin kirkkaasti, kuinka hukassa sitä voikaan oman kroppansa kanssa olla – mutta toisaalta myös se, että alkeissa saa olla oikeasti aloittelija, kokeilla ja erehtyä. Niin ja rehellisesti voi myös sanoa sen, että tunnin aikana unohtuivat kaikki arkihuolet kun keskittyminen oli niin täysillä nilkkojen oikeaoppisessa ojentelussa.

Kokeilisinko balettia siis uudelleen? Ehdottomasti. Ja suosittelen lämpimästi muitakin kokeilemaan, jos oman kropan hallinta vain sattuu kiinnostamaan.