Salimotivaattori löytyi lähempää kuin olisin osannut arvata…

Kadonneen salimotivaation metsästys on sujunut yllättävän hyvin. Ensimmäiset pari treeniä “tauon” jälkeen oli silkkaa nihkeyttä, mutta nyt on alkanut taas kulkea eikä salille meno nosta ahdistusfiiliksiä pintaan. Salimotivaattorikin löytyi hieman yllättävästä suunnasta – nimittäin omasta äidistäni.

Äitini on nyt innostunut salitreeneistä palkattuaan itselleen PT:n avuksi, ja eihän tuo alkuinnostus voi olla kuin tarttumatta! <3 Tuli taas niin elävästi mieleen ne omat alkuajat ja kuinka sitä silloin suorastaan imi kaikkea oppia ja vinkkejä sisäänsä. Oon myös hurjan ylpeä äidistäni, kun hän on saanut itsensä liikkeelle! Äitini on kärsinyt melkein koko ikänsä selkäongelmista, joten etenkin keskikropan lihasten treenaaminen onkin varsin tärkeä juttu. IMG_1419.JPG

Mitä tulee omiin treeneihin, jonkun uuden projektin tai tavoitteen kuitenkin itselleni kaipaisin. Kesäkuntoon 2015 (tai oikeastaan: risteilykuntoon 2015) on toki tavoite sekin, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi konkreettinen tai innostava itsessään. Ehkä nyt kun on treenaillut ilman PT:tä ja/tai varsinaista saliohjelmaa jo pidemmän aikaa, se vapaus joka aluksi oli ihanaa, on muuttunut vähän puuduttavaksi.

No, pitää miettiä asiaa. Tärkeintä nyt kuitenkin, että olen saanut itseni taas potkittua sinne salille säännöllisesti ja siltä osin päässyt takaisin treenaamisen makuun. Muita tavoitteita ehtii miettiä ja asettaa myöhemminkin.

Välimeren risteily – “eikö siellä käy vain vanhukset?”

Oon hurahtanut risteilyyn. Yleensä kun otan asian uuden ihmisen kanssa puheeksi, tapahtuu (vähintään) yksi kahdesta:

1. Kuulijan mieleen syöksähtää järkyttävä ruotsinlaiva-flashback circa 2000 ja hän katsoo minua kuin olisin järjiltäni.

2. Kuulijan mieleen syöksähtää kenties vielä järkyttävämpi Love Boat -flashback ja hän kysyy “eikö sellaisilla risteilyillä käy vaan vanhat ihmiset“. Ja katsoo minua kuin olisin järjiltäni.

laivalla24

Kieltämättä risteileminen oli vielä vuosi sitten matkustusmuoto, jota en ollut koskaan edes harkinnut. Enkä vähiten juuri noista yllä mainituista syistä. Kävi kuitenkin niin, että ystävien suostuttelemana astuin toukokuussa 2014 ensimmäistä kertaa Välimerellä risteilevän laivan sisuksiin, ja taisin olla myyty melkolailla heti ensimmäisestä hetkestä lähtien.

laivalla23

Kyseisen risteilyn jälkeen päässä pyöri kuitenkin vielä pieni skeptisyys: oliko risteily siksi niin hauska, että olimme nimenomaan kaveriporukan kanssa liikenteessä? Asia täytyi testata heti seuraavana syksynä, jolloin suuntasimme avokin kanssa uudelle risteilylle kahdestaan. Ja kyllä, vaikka kokemus oli toki erilainen, risteileminen todellakin tuntui yhä mahtavalta.

laivalla2

Mutta miksi juuri risteileminen? Huomaan aina, että on tosi vaikea pukea sanoiksi mikä tässä matkustusmuodossa oikeasti viehättää – ainakaan yhden lyhyen postauksen verran. Ehkä ne suurimmat syyt ovat seuraavat:

  • Heräät jokaisena aamuna uudesta kaupungista, usein myös kokonaan uudesta maasta. On aika vähän asioita elämässä, mitkä herättävät mussa samanlaista intoa kuin se, että nousen sängystä ja astelen hytin parvekkeelle kurkkimaan ensimmäisiä fiiliksiä uudesta satamasta. Siinä on jotain maagista. Samoin kuin siinä, että pääsen näkemään paikkoja joihin en koskaan muuten päätyisi.

laivalla1

  • Vaikka olisit laivalla kokonaan yksin, et ole kuitenkaan oikeasti yksin. Kokemukseni perustuvat toistaiseksi toki vain yhden laivayhtiön tarjontaan, mutta ainakin meidän reissuilla yleistunnelma laivalla on ollut jotenkin.. yhteisöllinen. Vaikea selittää. Mutta kaikki monta tuhatta ihmistä samassa tilanteessa, kokemassa yhdessä hienoja asioita, nauttimassa olosta ja ajasta juuri siinä hetkessä. Samalla tulee myös tavattua mielenkiintoisia ihmisiä.

laivalla3

  • No se meri. Huhhuh! En lähtökohtaisesti ole ollut erityisesti meren suurin ystävä sillä tavoin kuin monet ovat, mutta ihan oikeasti. Ei voi olla rakastamassa sitä ääntä, sitä rauhan tunnetta keskellä ulappaa. Niitä aamun hetkiä kun meri kimmeltää auringon säteissä, tai illan laskeutumista jolloin kaikki ympärillä värjäytyy oranssiksi tai punertavaksi tai en-edes-tiedä-mikä-tuo-väri-on-mutta-se-on-upeaksi.

    Tai yötä, kun ei näy mitään muuta kuin pilkkopimeää ja tunnet olevasi maailman pienin piste keskellä täyttä tyhjyyttä – se on pelottava hetki, mutta samalla aika huikea. Saatika ukkosella, jota pelkään, mutta jota en voinut olla katselematta sen levittäytyessä koko meren ylle jyrisemään ja valaisemaan muuten niin pimeän maiseman.

laivalla4

Siinä vain muutama syy, miksi olen rakastunut risteilemiseen. Kuvat viime kesältä Kroatiasta, johon muuten olen myöskin rakastunut – kiitos risteilyn, joka meidät sinne kuljetti.

Tälle vuodelle me ollaan varattu jälleen kaksi risteilyä, eli lisää asiaa luvassa takuulla myös blogin puolella!

Sali(tonta)ahdistusta: Mistä löytää kadonnut motivaatio?

Let’s face it: en ole ollut se ahkerin punttipirkko viimeisen kuukauden aikana. Itseasiassa tsekkasin tilanteen juuri ja – vaikka asia olikin tiedossa – järkytyin silti sitä faktaa, että maaliskuun puolella liikuntaa on kertynyt surulliset alle kolme tuntia. Alle. Kolme. Tuntia.

Salilla olen käynyt tilastojen paljastavassa valossa tämän kuun aikana vain kaksi kertaa, ja lisäksi hyötyliikkunut 40 minuutin kävelylenkin verran. Ei paljoa kehuttavaa siis.

Helmikuun puolivälissä oli vielä hyvä meno ja treenien 2v vuosipäivä.
Helmikuun puolivälissä oli vielä hyvä meno ja treenien 2v vuosipäivä.

Se mikä alkoi muuttokiireillä, muuttui jossain vaiheessa kevät-tai-miksilie-väsymykseksi. Ja lopulta todelliseksi motivaatiopulaksi. Vielä helmikuussa juhlin innoissani, kun säännöllistä salitreeniä tuli täyteen tasan kaksi vuotta. Tässä kuussa olen juhlinut lähinnä ihan muista syistä skumppaa ja punaviiniä lipitellen.

Hyvä ystäväni on kysellyt multa moneen otteeseen viimeisten parin vuoden aikana, että mistä ihmeestä löydän motivaation treenaamiseen. Tällä hetkellä rehellisesti sanoen en yhtikäs mistään. Ahdistaa ajatus salille menosta, ja ahdistaa ajatus salille menemättömyydestä.

Salilla.. silloin joskus.
Salilla.. silloin joskus.

Ennen kuin vaivun toivottoman syvälle tähän kuoppaani, on aika ryhdistäytyä. Potkia tämä perse taas liikkeelle. Lempeästi. Tai ehkä vähän kovempiin otteisiin turvautuen, jos muukaan ei auta. Nyt on siis hyvä aika latoa pöytään ne tärkeimmät syyt, joita olen ystävälleni motivaatioon liittyen listannut.

Nämä ovat satunnaisessa järjestyksessä ne painavimmat syyt siihen, miksi treenaan. Tai vaikken nyt treenaisi, tulen pian taas treenaamaan.

  1. Tunne siitä, että ainakin tämä yksi asia on minun hallinnassani ja vain minä voin siihen vaikuttaa.
  2. Vielä muutamia vuosia sitten olin selkävammainen enkä saanut nostaa mitään muutamaa kiloa painavampaa. En halua tähän tilaan enää koskaan.
  3. Näen kuinka kroppani muovautuu ja muuttuu. Sitä on kiehtovaa seurata.
  4. Löydän itsestäni uusia sekä fyysisiä että henkisiä voimavaroja, joita en tiennyt omaavani.
  5. Saan oman hetken ja tauon kaikesta stressistä ja kiireistä – vaikka väkisin. Stressi ja kiire myös jäävät salille, ainakin hetkeksi.

Toivottavasti pian taas sisäistän nämä itsekin.

Uusi koti <3

Viime viikot, tai ehkä oikeammin kuukaudet, on olleet lievästi sanottuna hektisiä. Muutettiin kuun vaihteessa uuteen asuntoon, eli viimeiset hetket vanhalla asunnolla vietettiin tiiviisti muuttolaatikoita pakkailleen ja tavaramäärää kiroten. Maaliskuu puolestaan on mennyt laatikoiden purkuun (ja edelleen tavaramäärää kiroten).

Mutta en voi sanoin kuvailla, miten kaiken vaivan ja ajan arvoista koko homma oli. Uusi koti on, no, Koti. Sitä se oli heti alusta lähtien, vain muutaman siellä vietetyn yön jälkeen. Edellinen asunto taas oli jotain ihan muuta. Paikka, jossa käytiin nukkumassa, syömässä, olemassa, rakastamassa ja riitelemässäkin. Mutta koti se ei koskaan ollut.

A photo posted by Miia (@trisu) on

Olo on ollut ihmeen kevyt ja onnellinen, kaikesta väsymyksestä huolimatta. Ehkä ensimmäistä kertaa koskaan kotona ollessa tuntuu siltä, että olen siellä missä mun kuuluu olla. En tunne levottomuutta joka saa haikailemaan muualle. On turvallinen ja hyvä olla.

Luvassa on sekä tulevien kuukausien että vuoden aikana muutenkin niin ihania juttuja, että yleisfiilis on pakostikin korkealla. Just nyt on aika jees. <3

Kun kroppa sanoo seis – keventelyä syömisissä ja treeneissä

Pieni recap viime viikoista:

  • Karkkilakkoa on nyt takana yli kuukausi (!!!) ja edessä enää about viikko. Eli ens viikolla tyhjentämään Makuunin irtokarkkilaarit palautan karkkipäivän kuvioihin. Tosin lakko on sujunut oikeastaan yllättävän hyvin, eli sen suurempia mielitekoja ei oo enää pariin viikkoon ollut. Tosin tästä saan varmaan kiittää seuraavaa kohtaa, nimittäin…
  • Aloitin dieetin kaksi viikkoa sitten. Tilasin erikseen tätä varten mulle suunnitellun ruokavalion, jota oon noudattanut kiltisti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (sanoi hän viinilasi kädessään). Taas sai yllättyä siitä, miten paljon ruokaa saa syödä kun vaan ainesosat on kunnossa. Tän niin sanotun dieetin aion vetää rennolla otteella ja niin kauan kuin mielekkäältä tuntuu. Koska, noh, rakastan hyvää ruokaa, juomaa ja ystävieni kanssa vietettyjä dinner-iltamia liikaa ryhtyäkseni moneksi kuukaudeksi natseilemaan asian kanssa. Eikä tässä kuitenkaan mihinkään kisoihin olla suuntaamassa, vaan lähinnä kesäkuntoa kaivamassa vyötärölle ja takalistoon kertyneiden joulusuklaiden alta.

Terkut kotisohvalta

  • Pidin kevennetyn viikon suunniteltua aiemmin, eli tällä viikolla. Ilmeisesti dieetti + pari täysillä vedettyä treeniviikkoa + työstressi veti kropan niin sippiin, ettei oikein muuta voinut. Mun oli tarkoitus vetää vielä tämä viikko kovaa ja kevennellä ens viikolla, mutta kun alkuviikosta sekä töissä, kotona että salilla suunnisti zombieta muistuttava ihmisolento, totesin että kroppaa täytyy nyt kuunnella ja totella. Mikä olikin ihan hyvä idea – sen verran raskaalta on jopa kevennetyt treenit tuntuneet.

Pitkästä aikaa pidän nyt loppuviikonlopun kokonaan vapaana treeneistä, että saa yhden täydellisen lepopäivän viikkoon. Ei töitä, ei salia, ei mitään muuta kuin sohvalla möllöttelyä ja päikkäreitä. Ja tänään vähän punaviiniä huomisen salittoman sunnuntain kuniaksi. Toivottavasti ens viikolla on keventelyt ja lepo menneet perille!