“Sä saat potkut!”

Okei, asiaa ei ilmaistu ihan noin hjallismaisen tylysti, mutta viestin ydinajatuksesta tuli kuitenkin todellisuutta eilisen työpäivän päätteeksi. Sain elämäni ensimmäisen lopputilin.

Koska tilanne on mikä on, ja koska tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Mitään sen suurempaa draamaa ei irtisanomiseen siis liittynyt, ja tiedän että päätös oli vaikea sille toisellekin osapuolelle. Kolmen hengen firmassa ei kuitenkaan ollut kovin montaa kenestä valita – etenkin kun yksi meistä (tai: heistä) sattuu olemaan firman toimari.

Tämä uhkakuva on leijaillut yllä jo pidemmän aikaa, joten aivan puskista päätös ei tullut. Mutta järkytti se silti, tietenkin. Ei kai kukaan ole koskaan kokenut irtisanomista erityisen mukavana toimenpiteenä, vaikka miten olisi osannut asiaan henkisesti varautua.

P3160397

Eilinen ilta menikin sitten, no, hieman eri merkeissä kuin miten olin alunperin ajatellut maanantai-illan viettää. Sali vaihtui sohvan nurkkaan ja treenijuoma pullolliseen (jos toiseenkin) punkkua. Koska mikäpä muu hukuttaisi murheet ja surut yhtä turvallisen lämpöiseen syliinsä, kuin tuo ihana mutta petollinen punainen juoma.

Työvelvoite jatkuu vielä pari viikkoa, mikä on katkeransuloista sinänsä. Jollain tapaa oli aamulla helpompaa riuhtaista itsensä töihin kuin mitään ei olisi tapahtunut, kuin jäädä sängyn pohjalle hiljaisuutta kuuntelemaan. Kääntöpuolen taas voi varmasti jokainen ymmärtää – motivaatio ja innostus siihen varsinaiseen työntekoon ei ehkä näissä olosuhteissa ole aivan huipussaan. Vaikka parhaani toki yhä yritän tehdä.

Mitäs nyt sitten? Ei muuta kuin hetki puhaltelua ja sitten leuka ylhäällä uusia haasteita etsimään. Elämä ei lopu tähän, ja ehkä tämä on jonkin uuden hienon alku. Kyllä mä pärjään.

Karkkilakko (taas) ja kadonneen kesäkunnon metsästys

Tervehdys, oi heitteillejätetty blogini. Voisi luulla että mulla on kiireinen ja tapahtumarikas elämä kun en niin sanotusti ehdi bloggaamaan, mut todellisuudessa en tajua mihin päivät oikein katoaa. Aamulla töihin, töiden jälkeen pari tuntia lööbausta, sitten salille jos tähdet ovat kohdillaan ja kappas, onkin aika suunnata nukkumaan.

Siitä parin tunnin lööbauksesta puheen ollen. Oon jälleen ajautunut siihen pisteeseen, missä en osaa kyseistä toimea suorittaa ilman herkuttelua. Enkä oikeastaan mitään muutakaan. Omat lempparisyyt heittää rotsi niskaan ja suunnata kohti kaupan irtokarkkilaareja:

  • Kävin salilla vaikka ei huvittanut.
  • Onnistuin jossain ja oon iloinen.
  • Epäonnistuin jossain ja vituttaa.
  • On hyvä päivä.
  • On huono päivä.
  • On ok päivä, mutta tylsistyttää.
  • TV:stä tulee “jotain minkä kanssa on pakko herkutella”
  • TV:stä ei tule mitään, joten on pakko herkutella.

Jne. jne. tajuatte varmaan pointin.

tough-decision

Mä en kuulu niihin ihmisiin jotka välttelee herkkuja kuin ruttoa kaloreiden tai minkälie pelossa. Mielestäni on varsin ok syödä silloin tällöin terveellisen ruokavalion ohi, etenkin jos pääsääntöisesti tekee fiksuja valintoja arjessa. Se kuuluisa 80-20 jakauma toimii omalla kohdalla varsin mainiosti.

Mutta! Viime viikolla “herkkupäiviä” oli varmasti enemmän viikossa kuin niitä herkuttomia ja taidettiin muutenkin mennä lähinnä fifty-sixty jakaumalla. Ja mitä enemmän niitä herkkuja nassuun lappoi, sen enemmän unohtui syödä välissä niitä ravitsevia ja terveellisiä valintoja.

clean-eating-meme

Joten, ei auta taas muu kuin ottaa kovat keinot käyttöön ja karkkilakko kehiin. Oikeastaan kyse on herkkulakosta, mutta mulle se suurin “ongelma” on aina ollut ja tulee aina olemaan nimenomaan karkit. Voisin elää irttareilla.

Toisin kuin tuossa alkuvuodesta, nyt en missään nimessä aio kiduttaa itseäni viittä viikkoa. Sen sijaan otan kahden viikon nollatoleranssin, jonka jälkeen palautan herkkupäivät/-hetket FIKSUSTI ruokavalioon. Let’s be honest, tämän homman taustalla ei ole vain pyrkimys terveellisempiin elämäntapoihin vaan ihan vanha tuttu kesäkunnon tavoittelu. Viime viikkojen syömingeillä ollaan oltu lähempänä “not fat just bulking” -mentaliteettia.

Lisähuomiona: ei sekään varsinaisesti haittaisi, jos toukokuun risteilyllä Välimerellä patsastelisi astetta timmimpi Miia. Joten, tästä se lähtee! Taas!

Kun kroppa sanoo seis – keventelyä syömisissä ja treeneissä

Pieni recap viime viikoista:

  • Karkkilakkoa on nyt takana yli kuukausi (!!!) ja edessä enää about viikko. Eli ens viikolla tyhjentämään Makuunin irtokarkkilaarit palautan karkkipäivän kuvioihin. Tosin lakko on sujunut oikeastaan yllättävän hyvin, eli sen suurempia mielitekoja ei oo enää pariin viikkoon ollut. Tosin tästä saan varmaan kiittää seuraavaa kohtaa, nimittäin…
  • Aloitin dieetin kaksi viikkoa sitten. Tilasin erikseen tätä varten mulle suunnitellun ruokavalion, jota oon noudattanut kiltisti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (sanoi hän viinilasi kädessään). Taas sai yllättyä siitä, miten paljon ruokaa saa syödä kun vaan ainesosat on kunnossa. Tän niin sanotun dieetin aion vetää rennolla otteella ja niin kauan kuin mielekkäältä tuntuu. Koska, noh, rakastan hyvää ruokaa, juomaa ja ystävieni kanssa vietettyjä dinner-iltamia liikaa ryhtyäkseni moneksi kuukaudeksi natseilemaan asian kanssa. Eikä tässä kuitenkaan mihinkään kisoihin olla suuntaamassa, vaan lähinnä kesäkuntoa kaivamassa vyötärölle ja takalistoon kertyneiden joulusuklaiden alta.

Terkut kotisohvalta

  • Pidin kevennetyn viikon suunniteltua aiemmin, eli tällä viikolla. Ilmeisesti dieetti + pari täysillä vedettyä treeniviikkoa + työstressi veti kropan niin sippiin, ettei oikein muuta voinut. Mun oli tarkoitus vetää vielä tämä viikko kovaa ja kevennellä ens viikolla, mutta kun alkuviikosta sekä töissä, kotona että salilla suunnisti zombieta muistuttava ihmisolento, totesin että kroppaa täytyy nyt kuunnella ja totella. Mikä olikin ihan hyvä idea – sen verran raskaalta on jopa kevennetyt treenit tuntuneet.

Pitkästä aikaa pidän nyt loppuviikonlopun kokonaan vapaana treeneistä, että saa yhden täydellisen lepopäivän viikkoon. Ei töitä, ei salia, ei mitään muuta kuin sohvalla möllöttelyä ja päikkäreitä. Ja tänään vähän punaviiniä huomisen salittoman sunnuntain kuniaksi. Toivottavasti ens viikolla on keventelyt ja lepo menneet perille!

Very often a change of self is needed more than a change of scene

Otsikossa tiivistyy aika pitkälti se, mitä olen tässä kuluneen kuukauden aikana pohtinut. Viimeiset pari vuotta mulla on ollut jatkuvasti tietynlainen stressi takaraivossa. Oon miettinyt suuntaani elämässä ja ehkä eniten sitä, että pian täytyisi ryhtyä toteuttamaan sitä ainoaa selkeää haavetta joka mulla on moniin vuosiin ollut: hetkellinen muutto ulkomaille.

Ainoa vaan, että mulla ei ole ollut minkäänlaista käsitystä a) siitä minne haluan mennä b) siitä mitä haluan ko. lokaatiossa tehdä. Eli käytännössä ei minkäänlaista suunnitelmaa, johon tarttua ja jota lähteä konkreettisesti työstämään eteenpäin. Yritäpä siinä sitten laatia matkasuunnitelmaa, saati saada avomiestä innostumaan tästä epämääräisestä ideasta…

Ainakaan toivottavasti. #monday #quote #life

A photo posted by Miia (@trisu) on

Viimeiset pari vuotta oon siis ollut jonkinlaisessa limbossa. Joululomalla sain onneks vähän aikaa ja etäisyyttä kaikkeen, ja tajusin yhtäkkiä varsin selkeästi, että oon onnistunut putoamaan 30v kriisin syövereihin. Kesällä tulee täyteen tuo maaginen luku, jota ennen olin kai omassa mielessäni kuvitellut tehneeni jotain enemmän. Päässeeni jotenkin pidemmälle. En tiedä. No, odotukset JOSTAIN suuresta nimettömästä, jonka olisi pitänyt tapahtua ennenkuin se 30v tulee täyteen. Ah tätä länsimaisen ihmisen ahdinkoa. ;)

Juteltuani tästä rakkaan (ja itseäni huomattavasti fiksumman) avomiehen kanssa, päätin antaa itselleni välivuoden matkahaaveilusta ja keskittyä pitkästä aikaa siihen, että opettelen nauttimaan nykyhetkestä. Koska tässä kaikessa “shoulda woulda coulda” -stressissäni oon unohtanut elää ja iloita niistä pienistä hetkistä, joita jokainen päivä on täynnä.

Tästä tulee myös varmasti monin tavoin muutoksen vuosi. Töissä tapahtuu kaikenlaisia uudistuksia joiden vuoksi joudun vakavasti miettimään itsekin, mitä oikeasti haluan tehdä ja kuinka päiväni käyttää. Mutta tätä en aio alkaa stressaamaan, vaan otan ennemminkin rauhallisena tutkimusmatkana itseeni. Annan itselleni ja ajatuksilleni aikaa. Enkä toisaalta kuitenkaan anna sitä aikaa niille ajatuksille liikaa, koska ylianalysointi ei johda mihinkään. En halua enää haaskata yhtäkään vuotta sumussa – välillä voi vaan olla.

Tämän vuoden aikana haluun myös keskittyä entistä enemmän hyvinvointiini, niin henkiseen kuin fyysiseen. En tiedä miksi, mutta mulla on kutina että tästä tulee hyvä vuosi. Aion tehdä siitä sellaisen. Ja tämä olkoon uudenvuoden lupaukseni itselleni. Just breathe.

Kesäkuntoon 2013

Tänään tämä herkkuperse ottaa vihdoinkin askeleen kohti Parempaa Elämää. Nimittäin nyt se on vihdoin tehty: oon buukannut itselleni kymmenen PT-tapaamista salitreenien merkeissä.

Punnitsin asiaa pitkään pennosia laskeskellen ja homman hintavuutta harmitellen, mutta tajusin lopulta, että en mä vaan yksinkertaisesti saa itseäni sohvalta ylös ja treenaamisen makuun ilman apuvoimia. Sitäpaitsi voiko olla parempaa tapaa sijoittaa rahaa, kuin oma terveys ja hyvinvointi?

Odotan ekoja treenejä kauhunsekaisella innolla kauhulla. Mitä jos olen ihan toivoton tapaus? Mitä jos masennun heti ensimmäisistä treeneistä ja haluan perua koko homman? Mitä jos PT vihaa mua ja haluaa perua koko homman? Sos.

In other news, tilasin asokselta “kaviaarikynsilakan” ja oon aivan rakastunut sekä tähän että koko merkkiin. Miksei kukaan ole aiemmin vinkannut mua Ciatén kynsilakoista? Haluaisin hankkia merkiltä nyt mm. kaiken.

ciate

Eka testi “kaviaaripalleroiden” kanssa. Jälki voisi olla siistimpääkin, mutta ehkä sitten ensi kerralla jos kädet ei vaikka tärisisi niinkuin pahimpina darra-aamuina.

Noniin, nyt siirryn taas jännittelemään treenejä ja psyykkaamaan itseäni vähän reippaampiin tunnelmiin. Hyvä tästä tulee! Ehkä.