Juhlintaa ja huippumalleja

Viime lauantaina juhlittiin poikaystävän äidin 50v-päiviä. Kyseessä oli suhteellisen virallinen juhla, vieraita oli yli sata ja suuri osa niistä kaikenlaisia paikallisia kunnallispoliitikkoja ynnä muita vaikuttajia. Mun tehtävänä oli lähinnä kuvailla vieraita, eli ihan hirveästi en ehtinyt jutskailemaan poikkiksen sukulaisten kanssa, mut tokihan siellä joku tädin-serkun-kaima ehti siltikin kyselemään millon meidän häitä tanssitaan. Voin kertoa: ei ainakaan tällä vuosikymmenellä!

Pukeutuminen tuotti mulle suurta päänvaivaa jo kuukausia etukäteen – halusin päälle jotain tarpeeksi juhlavaa ja asiallista, mutta kuitenkin omannäköistä. Lopputulos näkyy alla…

Olin tyytyväinen asuvalintaan, kengätkin tuli valittua niin hyvin että reippaasti kellon ympäri jatkunut bileputki ei tuntunut jaloissa lainkaan! Juhlista nimittäin matka jatkui pienen porukan voimin paikalliseen lähiöbaariin, jossa laulettiin poikkiksen kanssa yhdessä ja erikseen joku 6-7 biisiä.. Ihan tarkkaa mielikuvaa ei ole, mut vähän väliä me siellä mikin ääressä suhattiin. :D Ja hauskaa oli!


Mekko: Vila // Leggingsit, rannekorut, laukku: Lindex // Ruusuke: H&M // Panta: Seppälä // Kengät: Wildflower

Mitenköhän saisin omista kuvista hyvän aasinsillan huippikseen? En mitenkään. :D Mutta siis Suomen huippiksen uudet kilpailijat on nyt julkistettu joten ei muuta kuin kipinkapin tähän suuntaan jos sattuu kiinnostamaan. Oon ihan täpinöissäni uudesta kaudesta! Omia suosikkeja en lähde vielä noiden kuvien perusteella nimeämään mut varmaan tuun tänne sitten meuhkaamaan viimeistään siinä vaiheessa kun lemppareita alkaa eliminoitua.

Oscar Gaala 2009

Miley Cyrus vs. SJP sarjassa prinsessamekot: SJP voittaa 6-0. Kumpikin röyhelöunelma on saanut seurakseen paksun vyötärövyön, Mileyn tapauksessa vyö on mun mielestä jo ihan liikaa toistaessaan tuota mekon helmasta tuttua simpukka/kalansuomu/mikälie-teemaa. Hassua kyllä, olisin saattanut tykätä Mileyn mekosta jos se olisi yksinkertaistettu versio. Nyt tuossa tapahtuu liikaa kaikkea, etenkin lähikuvista katsottuna.

Natalie Portman vs. Alicia Keys sarjassa pretty in pink: tasapeli. Tykkään Natalien hillitystä tyylistä ja Audrey Hepburn viboista, mut myös Alician säärtä paljastava luomus sopii kantajalleen hienosti (kuva ei tosin ehkä ole se imartelevin).

Diane Lane vs. Angelina Jolie sarjassa klassista kauneutta: Angelina voittaa nenän mitalla. Jälleen tykkäsin molemmista puvuista, jotka kaikessa klassisuudessaan (joku sanoisi ehkä tylsyydessään) tuo naisten kauneuden esiin. Angelina voittaa tämän kierroksen, koska come on, Angelina on about jumalallisin olento mitä maa päällään kantaa. :D Vihreät korvikset on muuten täydellinen lisä asuun.

Taraji P. Henson vs. Evan Rachel Wood sarjassa puuteriunelmat: tasapeli, tosin Evan Rachel Woodin tummista kynsistä plussaa melkein voittopisteen verran. Puuterinväri pukee kyllä kivasti sekä tummaa, että ihan vaaleaa ihoa. Hauskana yksityiskohtana kumpikin on muuten valinnut punaisen laukun asusteeksi.

Yllä vielä joitakin illan suosikkejani, näissä oli stailaus osunut nappiin ja puku istui kantajalleen täydellisesti. Toki löytyi paljon muitakin ihanuuksia, mutta tuossa nyt otos mun lemppareista kun en viitsi mitään monia kymmeniä kuvia tänne postailla. :D Marisa Tomein (kuvassa toinen oikealta) puku muuten tuntuu jakavan mielipiteet aika kahtia ja itsekään en lämmennyt heti, mutta sit näin tuon kuvan jossa sekä puku että nainen näyttää upeelta!

Oscareita odotellessa

Sunnuntaihan se. Miten on päivä mennyt? Noh.. Antaa kuvien kertoa ennemmän kuin tuhat sanaa. Saanko esitellä, sunnuntain meikitön mörkö joka leikkii photoboothilla:

Tänään olis sitten Oscarit tiedossa. Saa nähdä jaksanko tänä vuonna valvoa jopa itse palkintojen jakoon asti, vai teenkö perinteiset ja nukahdan about heti sisääntulot ja mekkoloistot nähtyäni. (Niinja aamulla pitäis ysin maissa olla varaamassa lippuja vapaapainia katsomaan, se vähän hankaloittaa aikataulutusta.) Ainakin illan menu on valmiina odottamassa. Chilipähkinät, check. Fanta, check. Pringlesit, check. Niin ja sit olis karkkeja jos ne ei olisi jo aiemmin päivällä kadonneet parempiin suihin. 0:)

Mutmut. Ei mulla oikeestaan ole edes mitään fiksua asiaa tänne kun en tosiaan oo tehnyt tänään mitään järkevää, teki vaan mieli blogata. Mulla ei ole edes mitään sellaista “tikusta asiaa” -aihetta mistä voisin aikani kuluksi höpäjää, kun kukaan ei ikinä ehdota mitään postausaiheita. Itsekö tässä pitää kaikki keksiä! ;D No ei vaan. Meen nyt kehittämään itselleni jotakin tekemistä ennenkun kirjotan jotain vielä turhempaa.

Aikooko kukaan muu valvoa Oscareiden parissa / kuolaamassa ihanien mekkojen perään?

Koomailija

Ohnoes, mä unohdin katsoa Stylistan tänään!! Lähdettiin poikkiksen kanssa Anttilaan shoppailemaan sisustustavaraa ja aivot selkeesti tilttasi kotiin tullessa pahemman kerran. Noh, positiivisena puolena kummiskin se, että löydettiin kaikkea pientä kivaa sieltä Anttilasta. Ostettiin mm. musta matto + pyyhe alakerran vessaan, sekä musta-valkoiset hammasharjateline ja saippuapumppu. Niin ja sitten aivan ihana Marilyn Monroe taulu, jossa on mustat kehykset! Sekin varmaan tulee tuonne vessaan, en olekaan ennen sisustanut vessaani tauluilla.

Äiti ja sen miesystävä tulee viikonloppuna ensi visiitilleen tänne asunnolle, eli sitä ennen täytyis tehdä kunnon siivous. Aattelin myös samalla ottaa kuvia kämpästä, että sais vihdoin uuden kodin esiteltyä blogissakin. Ei oo kyllä tullut yhtään ikävä vanhaa asuntoa, sen verran ihanaa täällä on asua. Nyt vaan tuntuu vähän siltä että elämään ei mahdu muuta kuin muuttolaatikoita, paperisotaa ja sisustamista. (Kuten blogin vähäisistä jutuistakin taitaa näkyä.) Eiköhän tää kuitenkin tästä pian normalisoidu…


Paita – Gina Tricot // Farkkuleggingsit – Only // Kengät – Spirit Store // Korut – itse koottuja

Yllä eilisen asu, tosi perusperusperus. Hahaa, näytän niin koomailevalta tuossa kuvassa ja ihmekös se, otettiin kuva nimittäin ennen aamukahvin nauttimista. Oon ihan toivoton kärtty ennen aamukahvia, mistään ei tuu mitään. Sen siitä saa kun jää koukkuun kofeiiniin!

Otsikko? Blaah.

Äh. Mulla on inspiraation puute elämään. :( Oon nimittäin kipeä ja päädyin jopa skippaamaan tämäniltaiset kaverin järkkäämät Guitar Hero skabat. Anyway, en oo ikuisuuteen edes blogaillut, joskin se johtuu enemmän muuttokiireistä kuin tästä päälle iskeneestä flunssasta. Muutettiin nimittäin maanantaina tänne uudelle asunnolle ja sitä edelsi muutama hektinen pakkauspäivä, ja nyt tietysti on uudella kämpällä riittänyt järjesteltävää. Mutta voi taivas miten paljon rakastan tätä uutta asuntoa!! Yritän saada otettua pikapuoliin kuvia että pääsen tän kunnolla esittelemään, niin ja tietysti täytyy nyt ensin saada kämppä kuvauskelpoiseksi.


Cilla edustaa aina. <3

Onneks on nyt varmaan joku kolmesataa TV-kanavaa joita voi möllöttäessä katsella. Saatiin niitä joksikin aikaa näkyviin uuden kaapelinettiliittymän mukana, en mä tajua kun poikaystävä sen järkkäsi. Olin tosi onnellinen siitä että saan katsella Baywatchia (työkaveri hehkutti sitä koko kesän ja tuli himo katsoa tätä kornien sarjojen kuningasta) mutta siellä pyöriikin jo ne Hawaii-jaksot, höh. En mä niitä jaksa katsella kun halusin sen aidon ja alkuperäisen Baywatchin.

Huomaatteko miten masentavaa? Kirjoitin just kappaleen tekstiä Baywatchista. Yhyy musta on tullut no-life! Nojoo. Eiköhän tämä tästä normalisoidu kun pääsen tästä merisestä olotilasta eroon.