Terveisiä Tukholmasta!

Huhhuh, olipas väsyttävä mut antoisa reissu! Ihania ostoksiakin tarttui mukaan, teen niistä ihan oman postauksen kunhan oon vähän ladannut akkuja (niin omia kuin kamerankin) ja saanut ne kuvattua. Kyllä se Tukholma vaan on ihana kaupunki, hurmaa jopa sateisena päivänä. <3


Esittelen hyttikorttia lievän innostuksen vallassa.. :D

Eka laivamatka sen sijaan ei hurmannut. Sää oli aika merinen ja lattia jalkojen alla tuntui keinuvan ja liikkuvan miten millonkin. En oo tainnut moisessa aallokossa ennen olla, vaikka ei kai tuokaan mikään vuosisadan myrskysää vielä ollut. Ilta jäi aika lyhyeksi kun vetäydyttiin nukkumaan jo joskus puolen yön kieppeillä. Pahoinvointilääkkeen avulla sain lopulta nukuttuakin vaikka aluks tuntui vähän siltä että unen saaminen on yhtä todennäköistä kuin +30 asteen helle talviaamuna.

Se hyvä puoli aikasin nukkumaan menossa oli että riitti hyvin energiaa Tukholmaan. Koko perjantai meni shoppailessa eikä ehditty edes välillä syömään vaikka tarkotus oli. Saatiin käytyä läpi kaikki kaupat mitä tavoitelistalla oli, ainoana poikkeuksena Skopunkten joka oli pakko skipata kun oltiin muutenkin myöhässä aikataulusta ja Söderiin siirtymisestä.


Turistit vauhdissa Tukholmassa.

Illalla oli kiva bilettää laivalla pienten päikkäreiden jälkeen. Toinen laivamatka meni onneks jo paremmin säänkin osalta vaikka pientä keinuntaa oli edelleen havaittavissa. Uusi suosikkidrinkkikin löytyi, olisko ollut nimeltään White Dream tai jotain sinne päin. Ainakin siinä oli valkoista kaakaolikööriä, nam nam.

Nyt on sitten 4-5 tunnin yöunien jäljiltä vähintäänkin väsynyt olo. Plus se, että raahasin kaikki ostokset Helsingistä Lahteen julkisten kulkuvälineiden avulla vei kyllä viimesetkin voimat tästä tytöstä. Kiitos tosin Ristolle, joka kiltisti adoptoi osan mun ostoksista omaan laukkuunsa matkan ajaksi. :D Niin ja matkaseurueelle muutenkin kiitokset seurasta, oli kivaa. <3

Ps. Eihän se postauksen ajastus sitten näköjään onnistunut. :( En vaan osaa.

Matkakuumetta

HUOMENNA TUKHOLMAAN! Oon ihan täpinöissäni ja matkakuume on korkealla. Ihanaa kun loma alkoi vihdoin ja voi tälleen heti alkuun lähteä matkoille, vaikka vaan parin päivän reissu onkin. Mulla on aika kamala pakkauskriisi menossa kun en tiedä mitä ottasin mukaan ja mitä en… Esimerkiks en millään raaskis jättää yksiä saappaita kotiin kun ne olis kivat laivalla, mut toisaalta pitäis jättää tilaa ostoksillekin eikä rohmuta liikaa tavaraa jo menovaiheeseen mukaan! Huoh, hankalaa on.

Perjantaista tulee muuten aika hektinen shoppailupäivä. Alla näkyy päivän tavoite.

Ostelu keskittyy siis kahteen paikkaan: keskustaan ja Södermalmille. Aika kiirus tulee jos aikoo nuo kaikki käydä läpi yhden päivän aikana… Ja mehän Hannan kanssa aiotaan! :D Nyt täytyy taas kadota. Sori tästä kuivakkaasta postauksesta mutta en ehdi parempaan just nyt kun täytyy tehdä viikon töitä varastoon + pakata. Yritän laittaa yhden postauksen ajastukselle matkan ajaksi mut en oo ihan varma osaanko sen tehdä. No, koitetaan!

Ensilumi!

Tukholman reissuun on vielä kuukausi (!!!) mutta kai sitä tyttö saa jo vähän suunnitella? :P Oon sitäpaitsi totaalisessa shoppailulakossa (miinus kirpparit) niin jostainhan sitä iloa on revittävä. Tukholmasta haluaisin löytää mm. talvitakin, ja ensilumen innostamana eksyinkin tänään selailemaan asoksen sivuja inspiraation toivossa. Uudelta talvitakilta haluaisin…


A) Klassisia naisellisia linjoja, maanläheisiä värejä.


B) Suloisia tyttömäisiä yksityiskohtia, herkullisia mutta hillittyjä värejä.


C) Hauskoja leikkauksia ja linjoja, pirteitä värejä.

Mikä tyyli sykähdyttää eniten?

Kuvat: asos.com

Tukholma kutsuu!

Elämme jännittäviä aikoja. Käytiin eilen katsomassa erästä myynnissä olevaa kolmiota ja täytyy todeta, että ollaan aivan rakastuneita!! Tää asunto olis sekä järki että tunne ostos – mikäs sen parempaa? Sain jopa kriittiseltä sijoittaja/kiinteistövälittäjä/rahoituspäällikkö-äidiltäni hyväksynnän asunnolle, ihmeiden ihme. Äidillä on haukan tarkka katse asuntojen suhteen, ja ihan hyvä niin, mutta monet unelmat sen kanssa on tullut romutettua. :D Tällä kertaa kuitenkin äitikin tykästyi ja kehoitti tekemään tarjouksen. Ja näin sitten toimimme. Tarjous lähti tänään matkaan ja perjantaihin mennessä pitäisi saapua vastaus… Jännittää!! Ja oikeasti pelottaakin se, että mitä jos tarjous menee läpi ja ollaan kohta molemmat kaulaamme myöten veloissa?

Mutta voi luoja se asunto on täydellinen. Meille. Tähän hetkeen. Uskon vakaasti siihen, että jos meidän on tarkoitus saada se asunto niin saadaan, ja jos taas tarjous hylätään niin sitten se ei vaan ole meille tarkoitettu asunto. Varmaan jäätäisiin siinä tapauksessa vuokralle tähän nykyiseen asuntoon seuraavaksi pariksi vuodeksi, ellei sitten satumaisesti sattuisi toinen täydellinen aarre kohdalle. Tavallaan molempi parempi kun tykätään kyllä tästä asunnostamme ja onhan vuokralla asumisessa omat hyvät puolensa.


Keväinen Tukholma viime toukokuulta.

Tänään muuten varmistui Tukholman matka! Hurraa!! Joulukuun 18. päivä lähdetään reissuun. Matkaseura on vielä vähän avoinna, mutta Hannan kanssa nyt ainakin ollaan lähdössä. Pitänee sulkea rahapussi tiukasti seuraavan kuukauden ajaksi että voi sitten Tukholmassa shoppailla.

Huomenna katoan tiimipäivään Nuuksion maisemiin ja reissussa venähtää muutamia päiviä. Kiva nähdä työkavereita, mutta harmittaa kun Lahden GT:n, DinSkon ja Spirit Storen avajaiset ja mahdolliset avajaistarjoukset jää väliin. Hopeinen reunus: jää enemmän rahaa Tukholmaan! ;)