Uusi alku
Tasan vuotta ja yhtä kuukautta, yli 20 000 spämmikommenttia ja WordPressin n. viittä uudempaa versiota myöhemmin, olen vihdoin valmis palaamaan blogimaailmaan! :D Harkitsin jo kokonaan uuden bloginkin aloittamista, mutta olisi tuntunut jotenkin hassulta hylätä tämä historia, vaikka kaikki elämässä onkin ehtinyt muuttua. Jos tänne nyt jotakin ihmeen kautta sattuisi vielä joku vanha lukija eksymään, kerrottakoon pähkinänkuoressä tämä: vaihtoon on mennyt niin asuinkaupunki, työpaikka, kuin poikaystäväkin. Ei tosin ihan tuossa järjestyksessä.
Sen enempää en ala tässä kuluneen vuoden tapahtumista jaarittelemaan, vaan aloitan tavallaan puhtaalta pöydältä. Viime kesänä blogaaminen unohtui ikävästi kaiken kiireen ja elämän mullistusten myötä, mutta kaipaan kirjoittamista ja sitä, että voin jälkeenpäin lukea vanhoja postauksia ja muistella mennyttä.

Palailin juuri ennen juhannusta Milanosta, ja lähiaikoina on luvassa ainakin raporttia matkasta. Blogi tulee tästä lähtien olemaan enemmän lifestyle kuin minkäänsortin “tyyliblogi”, mutta muodin ja vaatteiden hallitessa suurta sijaa sydämessäni, keskittyy Milanon postaus (kuten varmasti moni muukin tulevista postauksista) juurikin näihin ah niin rakkaisiin asioihin.
Good to be back. :)
23-vuotias tyttö Lahdesta jakaa kanssanne ajatuksiaan niin arkielämän ihmeellisyyksistä, kuin muodista ja omasta tyylistä.
Ihan superia!! :)Mä oon täällä ja keikun jälleen lukemassa sun juttuja. Ja noi kuvat <3 Aattelin kans lukasta joku pv kaikki sun postaukset. Nyt on ehkä lomalla aikaakin :) Mut niin siistiä, kun oot takas :)
Jee!! <3
Cherry: Mä oon nyt maaliskuun kohdalla menossa sun blogissa, alan olemaan siis melko hyvin jo kärryillä! :D Tosin haluan vielä paneutua siihen varsinaiseen aussi-blogiinkin, mutta kaikki aikanaan. Kylläpä muuten onkin kiva olla taas blogien maailmassa! <3
Hanna: Jee indeed! :) (Pitääkin muistaa lisätä toi sun blogi linkkilistaan!)
Vanha lukija löysi tiensä tänne. Kiva kun olet palannut :)
Anttis: Mahtavaa, että löysit tiesi takaisin! :)